… jalkapuolena on alkamassa. Luut ovat edelleen kohdallaan, havaittiin että nilkassa on jonkinasteen venähtymä (jota ei huomattu aluksi murtumalta), ja jalka on päivittäin vaihtelevasti violetinnmustanpuhuva. Lääkärin uhkaaminen ninjatekniikoilla (= *räpsräps*) toi vielä yhden viikon sairaslomaa. Alan kuitenkin nähdä jo painajaisia töihin palaamisesta; jos en ole tarkkana, mieli karkaa herkästi vääntelemään käsiään pohtien kaikkia tekemättömiä töitä, mahaan kasvaa kiviä ja perhosia kun mietin että mitä tässä nyt tulevaisuuden kanssa tekisi.
Kehollista rappeutumista vastustaakseni olen urheasti alkanut jumppaamaan kotona. Tunti pilatesta päivässä ja reippaita lenkkejä kirpeässä +13 talvi-säässä kainalosauvoilla. Pilates on sellaista “liikutetaan tätä kehoa nyt ainakin niin ettei se unohda että se kykenee liikkumaan”-urheilua. Ehkä tämä bloginkirjoittaminen olis vähän niinkuin Pilatesta aivoille. Lukeminen ei tunnu oikein samalla lailla vaikuttavan (joo-o, tyhjensin RSS-feedini, selasin kertyneet journaalien sisällysluettelot, eikä aivoissa yksikään neuroni veny). Podcasteja on yritetty kuunnella, mutta ne on kuin vain taustahälyä. Pleikkarilla pelaan pari kenttää pelistä ja toisesta, kyllästyn, jään tuijottamaan menuruutua.
Pitäisi siis kyetä jotenkin ajattelemaan produktiivisesti, mutta niin että se produktio ei aiheuttaisi lisää vahinkoa.
Ties vaikka auttaisi, jos listaisin vaihtoehtojani.
Tällä hetkellä siis muuttujan “lokaatio” todennäköisimmät arvot on “Okinawa” ja “New York”. Palkka löytyy kummastakin, summia en ole kysellyt koska en katso niitä niin oleellisiksi tässä vaiheessa. Tässä nyt ensiksi pohdintaa Nykin suunnasta (Okinawalla on useampikin suunta, joten niistä sitten seuraavassa entryssä.) (Niin jos joku muistaa, Rotterdam ja Pariisi ei varsinaisesti oo kadonneet kartalta, mutta niiltä tahoilta ei ole kuulunut läheskään niin innostunutta Yoenhoukuttelua… ehkä mun pitäis muistuttaa niille olemassaolostani ja siitä että on noita muitakin kosijoita.)
+ New Yorkissa olis varmasti siistiä ja jännittävää. Onhan se yksi maailman aidoimmista metropoleista, yksi harvoja paikkoja jossa ei pitäisi Tokionkaan jälkeen pelätä mökkihöperöityvänsä. Kaikki tietävät missä New York on, eli jos jatkoa ajattelee (eli esim. sitä hypoteettista tilannetta missä hakisi töitä niinkin huikean korkean tason tiedemaasta kuin Suomesta), ei olisi ollenkaan huono juttu jos voi kertoa tehneensä töitä siellä. New Yorkista lentää Suomeen nopeammin ja halvemmalla kuin Tokiosta (Okinawasta nyt puhumattakaan.)
+ New Yorkin edustalla on paljon hyvää sukellusvettä, ja surffirantaa. Bahamalle lentää nopeammin kuin Ikebukurosta pääsee Okinawalle. Ja jos city-elämä alkaa sukkia, kartalta löytyy kaikenlaista kivaa luontoaluetta siitä pohjoisemmasta. Talvisin pääsee takuuvarmasti jonnekin missä voi lasketella. Löytyy Bujinkan-dojoja (niin paljon että tulisi vaikeus valita), ja vihdoinkin voisi mennä jollekin joogasalille jossa puhuttaisiin kieltä. Ja Ameriikasta saa Kaikkea!
– Ne sukellusvedet on kylmiä, ja kaupungissa on oikeasti talvi ja lunta! Hyrr. Ja niin vaikka kuinka kuvittelenkin, en mä asuis missään Central Parkin lähellä missä voisin mukamas käydä lenkillä vaan jossain Bronxin takamailla. Kuitenkin pitäis hankkia auto. Inhoan kävellä kaupungeissa joissa pitää olla varuillaan. Dollari on niin olemattoman arvoista että vaikka kaikkea saisi Ameriikassa, ulkomaantuotteet ja ulkomaille meno olisi taasen kallista.
– Toisaalta, kyseessä ei nyt kuitenkaan ole mikään Columbia University tai muu huippumesta, vaan Albert Einstein College of Medicine joka ilmeisesti sielläpäin tunnetaan paikkana, johon mennään kun muihin ei päästy. New York on myös tunnetusti USA:ssa, joka vaikka saattaakin olla parempi paikka tässä rinnakkaistodellisuudessa jossa Obama voitti vaalit, ei kuitenkaan ole minään ykkösenä toivottavista asuinpaikoista. Ruokakin on jenkeissä niin pahaa!
+ New Yorkissa on labra, joka ihan oikeasti on kiinnostunut pikkuaivoista, ja vaikka eivät tähän asti ole valtaisasti sillä mun nimenomaisella tontilla (DCN) liikkuneet, he saivat kuukausi-pari sitten ulos Nature Neuroscience-raportin (melko kontroversiaaleista) havainnoistaan. Tämä saattaisi olla hyvä tausta saada seuraavakin korkean tason juttu ulos. Tarjolla olisi siis postdoc-paikka; muut labran jäsenet ois väikkärintekijöitä, undergradeja ja ehkä yksi postdoc mun lisäkseni.
– Labralla ei kuitenkaan ole ainakaan kovin laaja-alaista näkemystä DCN:stä (tosin ei kenelläkään ole paitsi ehkä mulla), eikä toistaiseksi mitään selkeää ideaa että mitä mä siellä voisin sit ruveta tekemään.
+ Toisaalta, siellä osataan tehdä in vivo-mittauksia pikkuaivoista, skilli joka multa toistaiseksi puuttuu vallan täysin. Ei ole ne mitään patch clamp – juttuja vaan singleunittia, mutta kuitenkin jotain jota voisin oppia ja josta olisi hyötyä. (Sivunmennen sanoen, nykyisessä labrassani tehdään myös in vivo patch clamp:pia pikkuaivoissa, mutta jotenkin ei innosta jäädä pidemmäksi aikaa sitäkään skilliä opettelemaan.)
+ Labranpomo on nuorehko ja vaikutti rennolta tavattaessa; labran kotisivuilla on SouthPark-huumoria niin ettei voi olla ihan kauhean tiukkaa. Labran jäsenet on yhtä lukuunottamatta kaikki naisia. (tämä viimeinen kyllä herättää jonkinlaisia kysymyksiä – aika epätavallista nimittäin!)
– Labranpomo on nuori, elikkä jossainmäärin kokematon vaikka istuukin jo tukevasti proffanpallilla. Ainakin yhdeltä ulkopuoliselta taholta olen kuullut hiukan vähemmän mairittelevaa kommentointia tyypin tavasta kommunikoida. Lisäksi, myös oman tunnustuksensa mukaan tyyppi tykkää olla erittäin tiukasti kiinni kaikkien alaistensa työssä. Tämä voi olla hyvä asia; viimeisten vuosien kokemukseni vastaavasta on lähes yksinomaan negatiivisia.
??? Jatko on suurin kysymysmerkki. Kaksi seikkaa, joita pitää pohtia tässä on a) miten tämän seuraavan pestin jälkeen kykenee jatkamaan ylipäätänsä jossain ja b) miten tämän seuraavan pestin jälkeen kykenee jatkamaan USA:ssa. Tavallaan B olisi helpompaa sen jälkeen jos olisi jo viettänyt muutaman vuoden USA:ssa, mutta tämän toisen postdoc-kauden jälkeen pitäisi lähteä hakemaan ns. Oikeita töitä, eli Tenuretrack-virkaa tai Oikean Labrajohtajan paikkaa. Ja jollen halua jonnekin Teksasin takamaiden opistoon töihin, mun julkaisulistalla ei niitä sieltä irtoa, ei millään (ellen nyt sit saisi useampaa CNS-tason juttua ulos tässä parin vuoden sisään. Ja ei, niin ei ole käymässä.) Eli olisin lähestulkoon samassa tilanteessa kuin nyt kun rahoitus ennemmin tai myöhemmin loppuisi tästä labrasta. (Enkä nyt edes lähde pohtimaan USAn finanssikriisien vaikutuksia tiederahoitukseen..)
Eli, vaikuttaa vähän siltä kuin että tää olis tosikiva duuni pariksi vuodeksi, mutta varsinaisesti vain olisin työntämässä ns. Vaikeita Asioita myöhemmälle iälle ratkaistavaksi. Voisin oppia uutta tekniikkaa, tehdä itseäni ja punaista tukkaani tunnetuksi niissä ah niin tärkeissä ameriikan tiedeokuvioissa, ja tsägällä jopa saisi jonkun jutun jonnekin jossa joku sen jopa lukisi.
(Kuvissa on eilen kaverin tuomaa “Roasted raspberry & white chocolate latte”a, joka takasivun tekstin mukaan on perinteinen suomalainen juoma. 🙂
... mutta täällä ei sada koskaan 
Vadelma + sulatettu valkosuklaa vaikuttaa niin herkulliselta reseptiltä, että täytyy kysyä, miksei se ole suomalainen perinnejuoma.
Kuulostaa kovin kovin monimutkaiselta yhtälöltä. Mulle ei muuten tullut mieleenkään, että tosiaan Bahamalle on suht lyhyt matka jos sukeltelemista ajattelee.