Jo jonkin aikaa vaivannut painostava tunnelma purkautui sitten vihdoin.
Havahdun itämaalaisten huopieni ja mattojeni välistä jyrähdykseen. On kylmä, kurkin vain sen verran kuin on pakko nähdäkseni ulos parvekkeen lasiovista – taivas tuntuu vahvasti läsnäolevalta – lisää jyrähtelyitä ja taisi ehkä välähtääkin. Pilvet aukeavat ja jäätävä ukkosrankkasade muuttaa naapurini upean marmoriparvekkeen kahluualtaaksi.
Kun muutin Okinawalle, olin ekolookisessa mielentilassani päättänyt että minähän vaan ajan fillarilla töihin ja sillai. Sitten parin viikon kuluttua alkoi talvi ja sade ja hätäpäissäni ostin auton.
Kuten blogin nimestäkin voinee päätellä, en ihan ole varautunut mihinkään sadekeleihin. Erityisesti en sellaiseen joka tuo lämpimästi mieleen marraskuisen Helsingin. Tai ainakin tuo mieleen. Kyhjötin siis asunnossani koko päivän kun ei jalkine-osastolta edes löydy tossuja joissa ulos uskaltaisi, ja seuraavana aamuna auringon paistaessa marssin ostoksille. Autoa en ilkiä ostaa, mutta jostain löydän puodin joka myy aivan jumalaisia nahkaisia kenkiä ja ostan kahdet saappaat. Harmistuksekseni kolmeen viikkoon ei sada.
Lämpötilat kuitenkin ovat olleet tippumassa jo pitkään, ja ei voi mitään, alkaa olla kylmä. Erityisesti kotona ja öisin. Olin jo kerännyt kaikki omistamani matot ja pyyhkeet nukkuma-aluseksi ja useampikin viltti päällysteenä, mutta aina kuitenkin kivilattian koleus kohkaa läpi siinä aamuneljän tietämillä. Tartti jotain tehhä.
Tässä maailmankolkassa on paljon lampahia. Ja olen nähnyt kaikenlaisten setien kauppaavan halvalla toreilla lampaanturkkeja, ajattelin että jospa sellaisen hankkisi niin tokihan sen päällä tarkenisi nukkua. Yafon ikivanhan satamakaupungin kuuluisalla kirpparilla sitten iskin silmäni muhkeaan lampaantaljaan, ja urheasti (vaikkakin melko tuloksettomasti) tingittyäni ajelin kotiin reppu perinteistä lampaankarvaa täynnä.
Tai niin ajattelin. Kotona petiä kasatessani tulen vilkaisseeksi taljan kääntöpuolelle, ja eikös sieltä löydy IKEAn tuoteseloste.
No ei se mitään, lämmin oli. Mutta kun sää ja lattiat kävivät yhä kylmemmiksi, ei tarjennut enää ja meni taas elämä palelun puolelle.
Kunnes sitten posti toimitti pitkällisen harkinnan jälkeen Kemistä saapuneen paketin, kaksi XL-kokoista porontaljaa. Nyt on kuulkaas hyvä.
——
Oli joku sota. Ei siitä sen enempää.
——
Ajeltiin iltana muutamana kavereiden kanssa kaupungin toisella puolelle olevaan kauppakeskukseen ostamaan jotain tai jotain muuta. Näen ikkunasta käsin että ruuhkaisen kadun toisella laidalla on hevonen – tosiaankin joku on havainnut että hevosella pääsee vielä paremmin kuin moottoripyörällä. Ikuisena heppafanina yoe huomaa heti että ratsastaja on aika pätevä hommassaan, satulatta mennään ja suitsetkin on sellaiset aika heppoiset, mutta hepo ja mies liikkuvat liikenteen kaaoksessa kuin yhtenä elävänä olentona. Ohittaessamme ratsukon varmistun jo kaukaa luomastani arviosta hevosen rodun ja laadun suhteen, ja huokaan ääneen: “oi luoja miten tuossa on kaunis arabi!”
Tyttökaverini keskeyttävät hepreankielisen neuvottelunsa aiheista joista voin vain arvailla. Prinsessaksi kutsumani lopulta katkaisee vaivautuneen hiljaisuuden toteamalla että hyvä hyvä että sullekin alkaa kehittyä silmää erottaa näitä eri ihmisryhmiä …
... mutta täällä ei sada koskaan 