pientä

Okei, aika hyväksyä että mulla on ongelma. Haluan blogata enemmän mutta aikaa ei vaan riitä kunnollisiin teksteihin joita hiotaan wordpressin suojissa.

Tuija käski yrittämään uudenlaista mikroblogausta – ihan pikkuruista. Ettei unohtuisi tämä suomen kielen taito tai ylipäätään kyky kirjoittaa ja sitäpaitsi totuus on, että tulevaisuuteni tarvitsee sosiaalimediallisesti yhtenäisen historian. Kirjoitan siis ihan mitä vaan tällaisesta höppähöppämäkkiapista käsin. Jopa fiktiota.

Tämä on kuitenkin totta.

Parin viime viikon sisään olen lentänyt Hong Kongiin, Okinawalle, Japaniin, Alankomaihin, kävin yhden päivän Jerusalemissa tekemässä aivosoluvärjäyksiä sekä pyykkäämässä ja sitten taas megakonferensointiin ameriikkoihin. Useammin kuin kerran herään hotellissa keskellä pimeyttä, vuorokausirytmini täysin sekaisin, ja joka ainoa mukana oleva laite kertoo kellon olevan jotain muuta. Olen todella monta kertaa joutunut turvautumaan Googlen neiti Aikaan ja kysymään että current time XXX missä XXX on paikka jossa kuvittelen olevani. Rajamuodollisuuksissa takeltelen muistellessani että minne olen menossa ja miksi ja hermostuttaa jos kysyvät että missä asun.

Jerusalem ei ole koti mutta ainakin täällä on omalla nimelläni varustettu langaton nettiyhteys. Tänään unettomuuttani heräsin aamuneljältä ja siitä alkaen puhuin ensin jenkkeihin, sitten japaniin ja lopuksi Suomeen skypejen sun muiden ylitse kahdeksisen tuntia. Täällä myös kykenen syömään jotain muuta kuin sitä mitä viime aikoina on tullut. “Been on a strict junk food – conference food – aeroplane food – no food diet for way too long”. Näkyy kehossa ja mielessä.

On monen monta projektia. Megakonferenssissa keksittiin muutama uusi, ja tässä nyt ehkä olisi ohjelmassa lähiaikoina sellasta harrastelua että matkustan ympäri maailmaa, laukussa aivoja ja viruksia vaan. Työkaverini, hysteerisen tuottelias romanialais-italialais-newyorkilais-okinawalainen tyttö jonka kanssa jaoin hotellihuoneita ja jonka kanssa aion vallata maailman unohti 32 aivoa hotellin minibaariin. Hienoa on myös se, että ehkä sen jälkeen kun olen siirtynyt israelin turvallisuusviranomaisten syynättäväksi, USA:n TSA on oppinut jättämään mut rauhaan. Eräällä kentällä, kokokehokuvalaitteessa kuitenkin ruutuun ilmestyi varoitusmerkki ja epäilyttävää materiaalia kuvastava neliö pääni kohdalle. Joutuivat taputtelemaan sen joka puolelta varmuuden vuoksi.

Lyhykäisesti tilanne on se, että tiedettä on tehtävä nyt aika lailla reippaasti seuraavat 2 vuotta, jos kuvittelen tästä koskaan itselleni uraa urkenevan. Luulin jo tähän asti tehneeni kohtalaisen paljon töitä, mutta hämmästyttävästi vuorokausista löytyy vielä aika monta käyttämätöntä tuntia. Tämänhetkinen tavoitteeni on pitää vapaata kerran kolmessa kuukaudessa ja lentää Okinawalle nukkumaan.